Tässä sitä nyt taas aloitellaan blogin kirjoittamista, saa nähdä miten tämä lähtee etenemään. Aiemminkin olen tätä yrittänyt, mutta se on sitten vaan jäänyt.

Olen siis 18 vuotias tyttö. Elämä on kaikinpuolin kunnossa, on perhe, poikaystävä, muutamia ystäviä jne. mutta silti vaan jokin vetää mua masennukseen. Ei mulla pitäisi masennusta olla, ei siihen ole mitään järkevää selitystä olla.

No ehkä se että olen ujo ja epäsosiaalinen. Minun on kamalan vaikea olla muiden ihmisten kanssa ja vaivana on kaikenmaailman kahvikuppineuroosit. Joskus pelkään saavani paniikkikohtauksen kun menen vaikka koulun ruokalaan tai ruuhka-aikaan kauppaan. No ainakin vielä olen siltä välttynyt. Jotenkin olen aina saanut itseni rauhoitettua ja siirrettyä ajatukset pois.

Isä kuoli viime kesänä syöpään, vaikka me ei oltu kovinkaan läheisiä niin ehkä silläkin on ollut vaikutus tähän oloon. Se on ehkä vaivannut minua enemmän kuin olen osannut kuvitellakkaan. Ehkä se, että on elänyt niin rauhallista ja turvallista elämää ja yhtäkkiä tulee tuollainen traumaattinen kokemus, on jotenkin saanut pääni sekaisin. Asiat vain tapahtuivat liian nopeasti, tuo ihminen joka oli kova kuin kallio, makasikin yhtäkkiä sairaalassa ja pääsi liikkumaan vain pyörätuolin avulla. Isä sairastui ihan yhdessä silmänräpäyksessä ja vietti koko lyhyen loppuelämänsä (9 kk) sairaalassa, kunnes kuoli perjantaina 13. päivä.

Mulla ei ole vielä ns. virallisesti todettu masennusta. Ulkopuolisen silmiin mun elämä näyttää varmasti tosi hyvältä ja aurinkoiselta. Kukaan läheinen ei ikimaailmassa osaisi epäillä mitään tämmöistä. Olen niin taitava peittämään pahan oloni, että se välissä ihan pelottaa itseänikin.

Ainut joka tästä minun lisäkseni tietää, on poikaystäväni.

Vähän ennen joulua sain pakotettua itseni hakemaan apua. Kun kukaan ei huomannut niin hiippailin koulun terkkarille. Vaikeaa se tosiaankin oli, mutta sain koputettua oveen ja sitten kerrottua asiani terkkarille. Terkkari oli tosi mukava, kyseli kaikkea ja sitten varasi mulle ajan johonkin paikkaan. Aikoja vaan ei ollut enää vapaana ja sain aikani vasta nyt loppiaisen jälkeen, eli ensi viikolle. Vähän jännittää jo.

Joulun aika on ollut raskasta, useita kertoja olen viillellyt itseäni. Se on niin tyhmää, tiedän sen.